torstai 15. syyskuuta 2016

Arkea

Voihan kiire. En ole millään ehtinyt kirjoittaa mitään tänne. Tuntuu ettei ole järkeä blogia pitää mutta pidänpä silti 😜
Juuri nyt sylissäni kitisee tympääntynyt, väsynyt ja flunssainen tyttäreni. Yöt on olleet katkonaisia viimeiset pari viikkoa kun ollaan vuorotellen sairastettu. Silti olen taas lenkkeilyt ja syönyt "kiltisti". Päätin jopa olla karkkilakossa Nopsun synttäreihin saakka. Samalla voin kuvitela kuntoni kiristyvän😝

Tänään en tiedä mistä päiväni koostaisin. Olisiko tiedossa lenkki vai yrittäisinkö jopa jumpata. Hyvä olisi antaa jalkojen levätä lenkkeilystä, varsinkin kun uusien jjuoksukenkien sisäänajo on kesken. Ja nehän muuten painaa toisen jalan ylimääräiseen luuhun aika makoisasti 👌
Voisi olla myös hyvä hengailla kotona koska en ole kerennyt kuin pika suihkuun iltaisin, eli hiukset on pesty viimeksi ehkä sunnuntaina 😂🙊😶.

Suomalaista superfoodia

Anoppilan metsissä seikkailemassa. Pienin repussa mukana 💕

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti