Imetys

Tissit. Ne ovat yllättävän usein mielessä, vauvallani nimittäin. Haluaisin lopettaa imetyksen, käyttää saaman ilahjakotrtin uusiin alusvaatteisiin ja pukeutua taas tavallisiin paitoihin.

Nyt kun tyttö on jo 8kk, tissi on lähinnä lohtua ja läheisyyttä varten. Rintamaidon "ravinnollinen arvo" on pieni, hyvin laihaa litkua näyttäisi olevan. Mutta sitäkin maistuvampaa ilmeisesti.
Yritän tällä hetkellä tainnuttaa pikku-papanaa kainaloon, tissille. Poukkoilun määrällä ei rajaa ole ja tyhjä nahkarukkanen, tissini, venyy ääirmmäisiin mittoihin. Maitoa siis tulee ja riittääkin yli tarpeen (takamaitoa), mutta jotenkin rauhoittuminen ei kelpaa enää millään kun tyttö oppi ryömimään. Iltaisin taistellaan samalla tavalla kunnes minulta menee hermo ja otan tissin pois. Tytöltä menee enimpien puuhailujen jälkeen hermo ja annan taas tissiä. Tätä rumbaa jatketaan kunnes pienempi luovuttaa.VVaihtoehtoisesti voisin opettaa jonkin muun tavan nukahtaa, mutta kun em jaksa. Olen väsynyt ja laiska iltaisin. En jaksa kantaa tai hyssyttää tuntitolkulla...
Päivisin tätä ongelmaa ei ole. Tytön vien sänkyyn, laitan peittoa ja mobilen linkkuttamaan, lähden pois ja tyttö nukahtaa. Iltaisin ei millään suostu, pitää olla äiti. Jos olisin oikein reipas niin valvoisin pari viikkoa ja opettaisin että meillä ei syödä öisin. Mutta mutta. Ehkä sitten kun mies on seuraavan kerran lomalla. Nyt kun herään 2-3x/yö ja valvon päivät taaperon kanssa, en vielä jaksa.
Yöpullo olisi myös vaihtoehto.. Mutta pitäisi kävellä keittiöön asti öisin. Ei, en ala. Tissit, ne ne on kätevät 👌

Väsyttää..

Väsyttää, väsyttää, väsyttää..tuntuu että aina vaan väsyttää. Viimeisen viikon aikana olennukkunut "päiväunet" iltaisin kun mies on tullut töistä. Oikeastaan sammunut kuola valuen sohvalle kun joku muu vahtii lapsien touhuja.
Nyt tämän kaiken väsymyksen kruunaa flunssa! Poika on taas kuumeessa. Vasta kolmatta kertaa tässä kuussa ✌. Noh. Ei auta kuin jaksaa ja parannella pientä raasua. Omat lenkit ja treenit voi odottaa.

Viikonloppuna käytiin shoppailemassa koko perheen voimin. Oli mukavaa. Tuntuu ettei nykyään jaksa lähteä koko kööriä raahaamaan edestakaisin kauppoihin. Mutta yllättävän hyvin meni. Käytiin jopa syömässä 👍

Nyt kun tässä väsymystä valitan ja nerokkaasti keikun hereillä kun olis sauma nukkua. Niin taidanpa taas tehdä tynkäpostauksen ja luovuttaa. Ens kerralla toivon jo jotain aiheesta kirjoittamista. Sinne siis 👋

Arkea

Voihan kiire. En ole millään ehtinyt kirjoittaa mitään tänne. Tuntuu ettei ole järkeä blogia pitää mutta pidänpä silti 😜
Juuri nyt sylissäni kitisee tympääntynyt, väsynyt ja flunssainen tyttäreni. Yöt on olleet katkonaisia viimeiset pari viikkoa kun ollaan vuorotellen sairastettu. Silti olen taas lenkkeilyt ja syönyt "kiltisti". Päätin jopa olla karkkilakossa Nopsun synttäreihin saakka. Samalla voin kuvitela kuntoni kiristyvän😝

Tänään en tiedä mistä päiväni koostaisin. Olisiko tiedossa lenkki vai yrittäisinkö jopa jumpata. Hyvä olisi antaa jalkojen levätä lenkkeilystä, varsinkin kun uusien jjuoksukenkien sisäänajo on kesken. Ja nehän muuten painaa toisen jalan ylimääräiseen luuhun aika makoisasti 👌
Voisi olla myös hyvä hengailla kotona koska en ole kerennyt kuin pika suihkuun iltaisin, eli hiukset on pesty viimeksi ehkä sunnuntaina 😂🙊😶.

Suomalaista superfoodia

Anoppilan metsissä seikkailemassa. Pienin repussa mukana 💕

Poden rakkautta!

Otsikkokin sen jo kertoo, olen onnellinen, isolla OOLLA! 💕

Tänään heräsin kiukkuisena kun pikkujäbä tuli heti herättyään itkemään meidän (mun ja vauvan) huoneeseen. Onneksi isi haki pojan pois ja "sain" vielä hetken nukkua. Toisin ilmaistuna, jäin varmistamaan että tyttö löytää vielä unen.
Samalla kun ovi oli auki käynyt, kissa oli luikahtanut huoneeseen, ja sitten parikymmentä minuutia myöhemmin rapsutteli ovea että nyt haluaakin pois.
Minä revin aamun raivot tästä, ja kiukkuisesti pamahdin olkkariin.

Aamu jatkui möllöttäen ja tukkaa suoristellen. Eilisen päivän suuttumus nousi esiin. Paska tukka. Pitikin mennä värjäämään 😠. Värjäsin sävyllä "kuparinruskea", tulokseksi sain viininpunaisen ruskeat 😡😡😡.
Noh onneksi tukallani on tapana kadottaa hiusväri hyvin nopeaan. Ehkä pesen liikaa tms. Mutta minun tukassani, hoitoaineista huolimatta, hiusvärit kestää kiiltävinä sen viikon, jes 👍.

Noh tukka suoristui, en jaksanutkaan meikata.
Kysyin mieheltä, keitelläänkö kahvit. Itsehän en kahvia päivittäin juo, hyvin harvakseltaan hörpin. Mies meni suihkuun ja minä keitin (onnistuneesti) hyvää kahvia 😌. Poika tuli uudelle aamiaiselle meidän vanhempien kanssa ja typykkä jatkoi unia makkarissa. Tulin hyvälle tuulelle. Oikein aloin puhkua onnea 💕
Minulla on ihana mies, kaksi ihanaa lasta, (meille) uusi koti ja kaunis piha 💕💕. Kaiken kruunasi kun typykkä heräsi😍. Meidän tyttö herää lähes poikkeuksetta onnea puhkuen, hän hymyilee hymyilemistään. Kiljahtelee ja jokeltelee onnellisena 😍💕😍 . Nyt en osaa muuta kuin hymyillä 😁.


Toivottavasti päivä jatkuu samoissa merkeissä. Loppuun kuva epäonnistuneestä hiustenvärjäystuloksesta ja eilisestä illan sadepilvestä 😂👍

Elämä edessä, tukka takana.

Raskaus ja uuden perheenjäsenen odottaminen on ihanaa aikaa. Toivottavasti se ei vielä ole ohi osaltani. Kyllä, luit oikein. Haluaisin saada kolmannen lapsen. Olen aina haaveillut suurperheen äitiydestä mutta, niin sanotusti, ymmärrän realiteetit. Ei lapsia voi puskea tulemaan vaikka itse haluaisi. Pitää pystyä myös tarjoamaan turvaa, suojaa, ravintoa jne. ja useamman lapsen kanssa voimavarat voi käydä vähiin.
Raskauteni olivat hyvin erilaisia. Poikaa odottaessa ihoni ja hiukseni rasvoittuivat aivan kauhean nopeaan. Joka aamu oli pakko käydä suihkussa jos toivoi muistuttavansa ihmistä vielä iltapäivällä. Olin myös hyvin väsynyt.
Tyttöä odottaessa olin energinen ja iho ja hiukset kuivahtivat korpuiksi.
Molempien raskauksien jälkeen olen kärsinyt aivan armottomasta hiuksien lähdöstä. Tukkaa on ehkä puolet jäljellä siitä mitä ennen oli. Onneksi ne kasvaa takaisin 👍
Nyt kun tyttö ei ole enää mikään pikkuvauva, olen uskaltanut aloittaa vitamiinien ohella biotiinin käytön. Jospa hiukset kasvaisivat hieman nopeammin takaisin.

Äitiys

Minulla on kaksi alle kaksivuotiasta lasta. Poika 1v10kk kuun lopussa ja tyttö 7kk kuun lopussa. Vaikka äitinä oleminen on maailman aliarvostetuin toimi, niin silti jaksan ja rakastan olla äiti. Kauhulla luen ja ajattelen miten jotkut vanhemmat väsyy ja tekee lapsilleen jotain peruuttamatonta. Vaikka itsekin välillä kiehun raivosta, en voisi koskaan pahoinpidellä lastani, en voisi koskaan jättää heitä minnekään missä heillä ei olisi hyvä olla. En kestä lukea uutisia joissa lapsia on satutettu tahallaan 😥.

Kaikessa tässä onnessa on tottakai kääntöpuolensa. En ole viettänyt omaa aikaa kuin pienen pieniä hetkiä viimeisen kahden vuoden aikana. Kuulun todellakin kyllä niihin äiteihin jotka pärjäävät ilmankin omaa aikaa. Tai tavallaan osaan ottaa niitä hetkiä siinä arjen keskellä. Kuten vaunulenkit. Oikein ajoitettu vaunulenkki antaa rauhaa lapsista mutta silti olen lasteni kanssa.
Tästä jos rivien välistä haluaa lukea luottamuspulasta niin sekin on totta. Keskenmenot, vaikea raskaus ja vaikea synnytys pojan kohdalla teki minusta hyvin tarkan ja stressaavan. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt miten piippuun itseni vedin pojan hengitystä, syömistä ja liikkumista vahtien. Mummot ovat olleet kärsivällisiä ja jaksavat olla vastakin ☺. Olen nimittäin vasta kerran jättänyt tytön äidilleni hoitoon, aiemmin en kokenut tarvetta enkä ollut valmis. Ei ollut tyttökään. Hän ei nimittäin vieläkään juo tuttipullosta, ei sitten millään. Ratkaisuksi löytyi pehmeänokkainen nokkamuki ja siitäkin menisi vain tissimaito, ei korvike.

Mutta minun on hyvä näin. Lähellä lapsiani. Toivon että muutkin äidit uskaltavat olla niin äitejä kuin heistä vain tuntuu. En vieläkään aio lapsiani yökylään antaa, he eivät jää mistään paitsi. Mummot saavat mummoilla pari tuntia kerrallaan.

Laihdutus

2013 oli mullistuksien vuosi. Valmistuin insinööriksi vihdoin ja viimein, ennen valmistumista selätin masennuksen. 2013 aloitimme myös lapsen yrittämisen.
Useiden kuukausien yrityksen jälkeen olin vihdoin raskaana. Laskettu aika oli seuraavana keväänä, syntymäpäivänäni. Alkuraskaus meni hyvin, koin normaaleja raskausoireita ja hykertelin mielessäni. Raskausviikolla 8 oireet alkoivat hiipua ja asia vaivata minua. Yritin olla ajattelematta asiaa. Rv11+6, päivää ennen ensimmäistä ultraa, housuihini oli tullut tippa verta. Soitin lääkäriin ja kyselin asiasta, mitään ei voi tehdä, sanottiin. Onneksi pääsin heti seuraavana päivänä ultraan. Ultrassa näkyi vain istukka, ei vauvaa. Laitoin perheelleni viestiä ettei meille tulekaan vauvaa ja aloitin surutyön.

Muutaman kuukauden päästä parisuhde ja muu elämä oli siinä pisteessä että, päätimme yrittää uudelleen. Tulin heti raskaaksi! Ja poika syntyikin 2014 lokakuussa.

Raskautta edeltävä aika sekä keskenmeno kerrytti ylipainoa joitain kiloja. Uusi elämä pienen pojan äitinä ei kiloja vienyt kovin paljoa. Mutta en stressaillut. Ajatuksena oli saada toinen lapsi samaan syssyyn. Ja äkkiä raskaaksi tulinkin. Raskaus vain oli kohdunulkoinen joka onnekseni hoitui itsestään. Heti seuraavasta kierrosta aloin odottaa tyttöä. Nyt typykkä on 6kk ja pari viikkoa 💕

Jo tyttöä odottaessani olin tympiintynyt ulkonäkööni. Loppuraskaudesta aloitin herkkulakon ja viikko synnytyksestä astelin varoen steppilaudalla. Tytön saavuttaessa riittävästi ikää talviulkoiluun, aloitin vaunulenkit.
Synnyttämään lähtiessäni painoin 90kg. Nyt painan n.68kg.

Onnistumisen avain on ollut säännöllisesti syöminen, riittävä lepo ja järkevät tavoitteet. Välillä olen horjunut ja hoippunut mutten ole lannistunut. Olen palannut lenkkipoluille ja säännölliseen rytmiin kerta toisensa jälkeen. Herkuttelen myös säännöllisesti! Nyt on pysynyt nuppi kasassa ja jaksaa yrittää vaikka vastoinkäymisiä tulee.

N. 1kk sitten.

Synnyttämään lähdössä 💕